Tein muutama päivä sitten äärimmäisen helppoa mustikkapiirakkaa. Pohjan tein suunnilleen tällä ohjeella, joskin sokerin määrän luonnollisesti tuplasin, sillä pitäähän jälkiruuan ehdottomasti olla makeaa. Tuo tuplaaminen kuulostaa hassulta, koska se kuulostaa suhteellisen suurelta muutokselta (ja onhan se kieltämättä myös sanana hassu). Tosiasiassahan sokeria tuli omaan versiooni vain puoli desiä enemmän, eikä taikinassa tämän seurauksenakaan ole sokeria kuin yksi vaivainen desi. Tämän lisäksi rasvana on terveellinen (ei siis kuitenkaan kevyt, jos kevyellä tarkoitetaan vähäkalorista) öljy, jota sitäkin tulee vain ruokalusikallinen.
Vaikka ohje kuulostaa pelottavan terveelliseltä, on lopputulos kuitenkin riittävän epäterveellisen makuinen. Etsin pitkään tällaista ohjetta, jossa pohja on kakkumainen, ja jossa täyte painuu pohjan sisään. Olin jo luovuttanut, kun sattumalta törmäsin tähän ohjeeseen etsiessäni kananmunan ja rahkan suhdetta rahkatäytteeseen.
Helppo mustikkapiirakka
Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte:
5 dl mustikoita
200 g vaniljarahkaa
1 muna
1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Yhdistä kaikki pohjan aineet. Kaada taikina piirakkavuokaan leivinpaperin päälle.
Sekoita täytteen aineet keskenään, ja kaada seos taikinan päälle. Paista 200°C:ssa noin 35 minuuttia.
Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa!




















