maanantai 27. elokuuta 2012

Helppo mustikkapiirakka


Tein muutama päivä sitten äärimmäisen helppoa mustikkapiirakkaa. Pohjan tein suunnilleen tällä ohjeella, joskin sokerin määrän luonnollisesti tuplasin, sillä pitäähän jälkiruuan ehdottomasti olla makeaa. Tuo tuplaaminen kuulostaa hassulta, koska se kuulostaa suhteellisen suurelta muutokselta (ja onhan se kieltämättä myös sanana hassu). Tosiasiassahan sokeria tuli omaan versiooni vain puoli desiä enemmän, eikä taikinassa tämän seurauksenakaan ole sokeria kuin yksi vaivainen desi. Tämän lisäksi rasvana on terveellinen (ei siis kuitenkaan kevyt, jos kevyellä tarkoitetaan vähäkalorista) öljy, jota sitäkin tulee vain ruokalusikallinen.

Vaikka ohje kuulostaa pelottavan terveelliseltä, on lopputulos kuitenkin riittävän epäterveellisen makuinen. Etsin pitkään tällaista ohjetta, jossa pohja on kakkumainen, ja jossa täyte painuu pohjan sisään. Olin jo luovuttanut, kun sattumalta törmäsin tähän ohjeeseen etsiessäni kananmunan ja rahkan suhdetta rahkatäytteeseen.

Helppo mustikkapiirakka

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1 rkl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl mustikoita
200 g vaniljarahkaa
1 muna
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Yhdistä kaikki pohjan aineet. Kaada taikina piirakkavuokaan leivinpaperin päälle.

Sekoita täytteen aineet keskenään, ja kaada seos taikinan päälle. Paista 200°C:ssa noin 35 minuuttia.


Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa!

perjantai 24. elokuuta 2012

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kanaa ja riisiä


Terveellisen ja herkullisen arkiaterian muodostavat paistettu kananrinta, riisi ja salaatti pestolla.

Riisiin olen sekoittanut terveellisempää tummaa riisiä sekä vähemmän terveellistä valkoista riisiä keskenään. Näin olen saanut riisistä aavistuksen terveellisempää mausta kuitenkaan tinkimättä.

maanantai 6. elokuuta 2012

Valkosuklaa–mustikkamuffinit

Mies toi mökiltä tullessaan rasiallisen itsepoimittuja mustikoita, joten olihan sitä taas ryhdyttävä leivontapuuhiin.


Mustikkamuffinit olivat oikeastaan miehen idea, mutta minulle suoduin valtuuksin päätin lisätä taikinaan myös valkosuklaata. Valkosuklaa ja mustikat ovat mielestäni taivaallinen makuyhdistelmä! Ja tällä reseptillä mentiin.


Valkosuklaa–mustikkamuffinit

150 g voita
1,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 munaa
4 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
n. 100 g valkosuklaata
sopivasti mustikoita

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat.

Yhdistä kuivat aineet, ja lisää ne sekä maito. Lisää paloiteltu valkosuklaa. Jos haluaa kunnon sattumia, suklaa kannattaa jättää isoiksi paloiksi, sillä oman kokemukseni mukaan suklaapalat sulaessaan imeytyvät osittain taikinaan.

Laita pienet nokareet taikinaa muffinivuokiin. Ripottele taikinan päälle mustikoita.


Lisää toinen kerros taikinaa. Voit ripotella päälle myös toisen kerroksen mustikoita. Nämä kannattaa painella kiinni taikinaan, jotta eivät vieri pois (kuvassa ei ole vielä paineltu).


Paista 225°C:ssa n. 15 min.
Yritä jäähdyttää ja nauti kahvin kera!

sunnuntai 5. elokuuta 2012